Otto Meri Markkinatalous on köyhän paras ystävä

Helsingin ulkopuolisten alueiden myynti palvelee koko kaupunkia

Helsingin kaupunki on merkittävä maanomistaja. Helsingin omistaman maan arvo on yli 10 miljardia euroa. Pääosa maaomaisuudesta on kaupungin rajojen sisäpuolella, mutta merkittäviä maa-alueita sijaitsee myös muissa Uudenmaan kunnissa.

Helsingin kaupungin ulkopuolisten maa-alueiden pinta-ala on melkein 6 000 hehtaaria. Suurin osa alueista sijaitsee Espoossa ja Vihdissä. Esimerkiksi Espoon maapinta-alasta Helsinki omistaa yli 7 prosenttia! Luonteeltaan nämä ulkopaikkakuntien maa-alueet ovat lähinnä kaavoittamatonta metsä- ja viheraluetta.

Vuonna 2014 Helsingin kaupunginvaltuusto asetti kiinteistötoimelle 100 miljoonan euron vuosittaisen maanmyyntitavoitteen. Tavoitteen saavuttamiseksi kiinteistövirastossa alettiin valmistella kaupungin ulkopuolisten maa-alueiden myyntiä, jolla on tarkoitus kattaa 5 % vuosittaisesta kokonaismyynnistä.

Ulkopaikkakuntien metsä- ja viheralueiden omistaminen ei ole Helsingille ilmaista. Viime vuonna kaupunki maksoi omistamistaan alueista kiinteistöveroa yhteensä yli 400 000 euroa. Summa vastaa vuosittaista koiraveron tuottoa. Lähes puoli miljoonaa euroa on kallis hinta pääosin vähäisellä käytöllä olevasta metsämaasta.

Miksi Helsingin tehtävänä on omistaa Luukin kaltaisia suosittuja ulkoilualueita, joita käyttävät myös muut Uudenmaan kuntien asukkaat? Eikö valtion ja viime kädessä metsähallituksen tehtävä ole huolehtia ihmisten mahdollisuudesta metsässä liikkumiseen? Helsinkiläinen veronmaksaja saattaa ihmetellä, miksi hän joutuu rahoittamaan muiden uusmaalaisten ulkoilumahdollisuuksia.

Valtaosa kaupungin ulkopuolisista alueista on ostettu 1960- ja 1970-luvulla helpottamaan kaupunkilaisten virkistäytymistä. On kuitenkin syytä pohtia, onko näistä ulkopuolisista alueista saatava hyöty enää oikeassa suhteessa niistä aiheutuviin kustannuksiin nähden. Miten syrjäinen vihtiläinen metsäpalsta palvelee tavallista helsinkiläistä veronmaksajaa?

Kokonaisuuden kannalta täytyy muistaa, ettei Suomessa maan omistaminen tuota rajoittamatonta oikeutta kohteeseen. Jokamiehenoikeus antaa kaikille Suomessa oleskeleville oikeuden käyttää luontoa siitä riippumatta, kuka alueen haltija tai omistaja on. Käytännössä ei siis ole merkitystä omistaako maa-alueen Helsinki, Metsähallitus tai vaikkapa alueen sijaintipaikan kunta. Ihmisellä on yhtä lailla oikeus metsässä liikkumiseen.

Helsingin ryhtyessä kaupungin ulkopuolisten alueiden myyntiin on tärkeää luopua alueista, joiden omistaminen ei ole kaupungille välttämätöntä. Ulkopuolisten maa-alueiden kehittäminen on myös vaikeaa, sillä alueiden kaavoituksen kehittäminen kuuluu sijaintipaikan valtuuston tehtäviin. Helsinkiläisten kannalta alueiden omistamista parempi vaihtoehto olisikin luopua ulkopaikkakuntien maa-alueista ja käyttää myynnistä saatavat tulot kuntalaisia paremmin palvelevalla tavalla.

Tulevaisuuden kunnassa maapolitiikan merkitys korostuu, kunnan muiden tehtävien vähentyessä. Järkevällä omistajapolitiikalla on mahdollista palvella aiempaa suurempaa osa kaupunkilaisista. Tämän tarkoituksen toteuttamiseksi on syytä ottaa tosissaan kiinteistöviraston vuonna 2014 esittämä huoli ulkokuntien maaomaisuuden kehittämiseen ja myyntiin liittyen: "Kiinteistötoimella ei myöskään nykyisellään ole resursseja ulkokuntien maaomaisuuden aktiiviseen jalostamiseen kovin monessa kohteessa yhtaikaa."

Keväällä valittavan kaupunginvaltuuston tehtävänä on turvata, ettei maapolitiikan tehokas hoitaminen jää kiinteistöviraston henkilöstöresursseista kiinni. Lyhyen tähtäimen voitontavoittelua ei saa asettaa pitkäjänteisen maapolitiikan harjoittamisen edelle. Helsingin ulkopuolisten maa-alueiden myynti palvelee koko kaupunkia, minkä vuoksi se pitää toteuttaa viivytyksettä ja riittävät resurssit turvaten.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän sarkijarvi kuva
Jouni Särkijärvi

Jokaisen kaupungin tulee tietysti pitää huolta omistuksistaan. Kiinteistösalkussa tulee olla yksilöitynä jokaisen omistuksen arvo, ja ne tulee jaoitella sen mukaan, onko tarkoitus pitää ne, kehittää niitä vai luopua niistä. Erityistä huomiota tulee kiinnittää kiinteistöihin, joilla on käyttämättömiä rakennuksia.
Kaupungin kirjanpidossa pitää pystyä kiinteistösalkun avulla seuraamaan korjausvastuun ja korjausvelan kehitystä.
Siten Helsingin tavoite on oikea. Kokonaisuudesta syntyy kuitenkin kuva, että kaupungin kiinteistösalkkua ei ole järjestetty asianmukaisesti, kun sieltä pulpahtaa yksittäinen asia erikseen esiin.

Jouni J Särkijärvi
Espoon kaupungin tilaliikelaitoksen johtokunnan jäsen
arkkitehti SAFA

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset