Otto Meri Markkinatalous on köyhän paras ystävä

Ketä tyhjillään olevat kaupunkipyöräasemat palvelevat?

Maaliskuun alussa innostus valtasi helsinkiläiset. Syynä ei ollut lähestyvät kuntavaalit, vaan se että kaupunkipyöräasemat palasivat kaupunkikuvaan. Monille tämä oli kuin lupaus keväästä. Talven selkä oli taitettu ja pian pääsisi polkemaan suosittuja Alepa-pyöriä. Kului päivä toisensa perään, mutta pyöräasemat pysyivät tyhjillään. Alun ilo vaihtui hämmennykseen ja myöhemmin pettymykseen. Itse pyörät tulisivat ilmestymään vasta toukokuun alussa, lähes kaksi kuukautta pyöräasemia myöhemmin.

Minkä takia asemat tulivat niin aikaisin? Tähän kysymykseen ei ole saatu vastausta. Kaupunkipyöräasemat sijaitsevat laajasti ympäri Helsinkiä. Kantakaupungissa pyöräasemat sijaitsevat monin paikoin autoteillä vieden arvokasta kadunvarsitilaa. On ollut vaikea käsittää, miksi ennestään vähäistä pysäköintitilaa on haluttu kaventaa monta kuukautta tyhjillään seisovilla kaupunkipyöräasemilla. Tuntuu kuin kyse olisi silkasta kiusanteosta.

Olen pohtinut erilaisia syitä pyöräasemien varhaiseen saapumiseen. Yksi teoria on toimittajan puolelta tapahtunut toimitusajankohdan virhe. Asemat tuotiin vahingossa pari kuukautta etuajassa, eikä virhettä ole haluttu korjata. Toinen vaihtoehto on puhdas markkinointitemppu. Sellaisille, jotka eivät ole vielä kaupunkipyörien käyttäjiä on haluttu antaa aikaa tutustua järjestelmään ja pyöräasemien sijainteihin. Mikäli tämä on oikea selitys, uskon että kahta kuukautta lyhyempikin aika olisi riittänyt. Kolmannen selityksen tarjosi tänään ystäväni Riina, joka epäili että pyöräjärjestelmän laajennuksen vuoksi ensimmäiset asemat piti toimittaa hyvissä ajoin. Tämä on ehkä järkevin selitys, mutta jättää silti ihmettelyn aihetta. Miten voi olla että 140 aseman toimittamiseen menee yli 2 kuukautta?

Yhteinen kaupunkitilamme on arvokasta ja monin paikoin niin niukkaa, ettei tyhjillään seisovien pyöräparkkien soisi syövän tätä tilaa. Miksei pyöräasemat ja pyörät voisi saapua yhtä aikaa, jolloin turhaa tilaa ei tarvitsisi varata kuukausitolkulla? Tämä on kysymys, johon uskon helsinkiläisten haluavan vastauksen. Viime vuonna lanseerattu kaupunkipyöräjärjestelmä on niin toimiva, ettei sen mainetta tohtisi tahrittavan tällaisilla turhaa hämmennystä herättävillä tempuilla.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Siellä on niin vähän jannuja duunissa että 140 aseman duunaamiseen menee aikaa?

Käyttäjän OttoMeri kuva
Otto Meri

Maaliskuun alussa asemia ilmestyi yhden päivän aikana kymmenittäin, joten en usko tähänkään selitykseen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset