*

Otto Meri Markkinatalous on köyhän paras ystävä

Näkökulmia Björn Wahlroosin teoksesta Hiljainen vallankumous

Tänään julkaistiin Björn Wahlroosin pamfletti Hiljainen vallankumous - Tekikö uusi perustuslaki Suomen hallitsemisen mahdottomaksi?

Hätäisimpiä lukijoita Nalle on palvellut tiivistämällä teoksensa pääkohdat kirjan lopusta löytyviin kymmeneen ehdotukseen. Pelkästään nämä ehdotukset lukemalla ei saa kokonaisvaltaista kuvaa siitä, mitä Wahlroos todella esittää.

Koko pamfletin päähuomio on vuoden 1995 perusoikeusuudistuksessa ja sitä seuranneessa perustuslain kokonaisuudistuksessa. Tuolloin suomalaiseen valtiosääntöperinteeseen tuotiin aivan uudenlaisia perusoikeuksia. Näiden perusoikeuksien tulkinta on johtanut Wahlroosin näkemyksen mukaan ongelmiin.

Kysymys on siitä, kuka näitä perusoikeuksia tulkitsee. Käytäntö säilyi perustuslakiuudistuksessa ennallaan, eli eduskunnan perustuslakivaliokunta arvioi lakien perustuslainmukaisuutta. Huolimatta muodollisen tulkitsijan säilymisestä ennallaan, on valiokunnan käyttämät asiantuntijat vaihtuneet.

Aiemmat konservatiivisina pidetyt valtiosääntöasiantuntijat ovat vaihtuneet liberaaleiksi entisiksi vasemmistotaustaisiksi professoreiksi. Yhdistettynä perustuslakivaliokunnan jäsenten parlamentaarisessa iässä tapahtuneeseen nuorennusleikkaukseen, näiden asiantuntijoiden tosiasiallinen valta valiokunnassa on kasvanut. Valiokunta toimii helposti asiantuntijoiden kumileimasimena, ilman mahdollisuutta haastaa asiantuntijoiden esittämiä tulkintoja.

Ongelma ei Wahlroosin mukaan ole yksin "valtiosääntöpapistossa", vaan koko perustuslaintulkintajärjestelmä vaatisi remonttia. Valtiosääntöasiantuntijat eivät ole kansan, vaan kuten Wahlroos toteaa, valiokunnan sihteerin valitsemia. Tältä osin Wahlroosin käsitys ei täysin vastaa todellista asiantilaa. Asiantuntijoiden valinnassa itse valiokunnalla on tärkeä merkitys. Suurempi ongelma on käytettävien asiantuntijoiden vähyys. Samat nimet ravaavat valiokunnassa säännöllisesti. Tämä on johtanut myös hybridiin, jossa asiantuntijat eivät kykene kyseenalaistamaan omia aiempia näkemyksiään.

Ratkaisuksi Wahlroos esittää jälkikäteisen kontrollin vahvistamista. Tämä olisi mahdollista toteuttaa perustamalla erillinen perustuslakituomioistuin. Tuomioistuimen päätöksenteko olisi avoimempaa ja tekisi läpinäkyväksi perustuslain tulkinnan vahvan arvosidonnaisuuden. Vaihtoehtoisesti Wahlroos esittää perustuslain tulkinnan siirtämistä korkeimmalle oikeudelle.

Toisena isona ongelmana Wahlroos nostaa esille toimeenpanovallan katoamisen. Presidentin valtaoikeuksien karsimisen jälkeen valta on sirpaloitunut koalitiohallituksille. Näiden päätöksentekokyvyn heikkous on johtanut siihen, ettei valtaa ole oikein kenelläkään. Valtatyhjiön ovat täyttäneet erilaiset järjestöt ja muut intressitahot. Tämä on johtanut päätöksenteon lamaantumiseen.

Lopuksi Wahlroos esittää vähemmälle huomiolle viime aikoina jääneen vaalien suhteellisuuden. Maailmanlaajuisesti tiukka suhteellisuusvaatimus on johtanut puoluekentän sirpaloitumiseen. Esimerkkinä Wahlroos käyttää Kataisen hallituksen muodostamiseen liittyneitä ongelmia ja koko hallituskauden jatkunutta päätöksenteon kyvyttömyyttä. 

Ratkaisuksi ongelmaan Wahlroos esittää suhteellisuuden karsimista päätöksenteon sujuvoittamiseksi. Isoja puolueita suosimalla päätöksentekoon saadaan pitkäjänteisyyttä, mikä helpottaa suurten uudistusten läpiviemistä. Suomessa kehitys on viime vuosina mennyt päinvastaiseen suuntaan, kun pienempiä vaalipiirejä on yhdistetty. 

Yhteenvetona voi todeta, että monet Wahlroosin esiin nostamista seikoista ovat olleet aiemminkin esillä. Perustuslakivaliokunnan roolista on puhuttu jo ennen perustuslakiuudistusta. Perusoikeuksien merkitys kansalaisten keskinäisissä suhteissa on sekin aihe, joka on jakanut oikeustieteilijöiden kenttää jo pitkään. 

Sen sijaan presidentin valtaoikeuksista puhuminen on ollut viime aikoina hiljaisempaa. Tässä suhteessa lähestyvien presidentinvaalien alla asian nostaminen esillä saattaa tuoda oman lisämausteensa vaalikamppailuun. Monissa yhteyksissä on ihmetelty lähestyvien vaalien laimeutta. Yksi syy keskusteluun vähyyteen saattaa löytyä presidentin karsituista valtaoikeuksista. Kun todellista päätösvaltaa presidentillä on vain vähän, on keskustelunaiheitakin niukalti. Kyse on ollut lähinnä ehdokkaiden profiileista.

Kokonaisuutena ottaen Wahlroosin kirja tuo keskusteluun vain vähän uusia avauksia, mutta muutaman ehdotuksen osalta se saattaa toimia hyvänä keskustelun avaajana. Yhdessä suhteessa Wahlroosin teos on kuitenkin ennakkoluulottoman raikas:

"Perustuslaki on kuitenkin aivan liian tärkeä ja laaja-alainen sääntökokoelma jätettäväksi vain juristien hoidettavaksi. Sen säädöksistä ja toimivuudesta pitäisi käydä paljon laajempaa keskustelua kuin esimerkiksi Suomen valtiosääntöoikeudellisen seuran Perustuslakiblogissa käydään."

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset